Syksy on vihdoinkin saapunut. Rakastan syksyä, värejä, sateita, tuulta, kaikkea siinä. Tänä vuonna syksyä odottelin aivan eri tavalla, kuin yleensä. Päivä, jota olen odottanut lähestyy pika vauhtia. Menneisiin viikkoihin on mahtunut stressiä, paljon. Ajatukseni ovat pyörineet päässäni, kuin vuoristorataa. Enkä oikein vieläkään ole varma, onko kaikki nyt valmista, onko kaikki tarpeellinen tehty ja huolehdittu? Pienetkin asiat tuntuvat hetkittäin mullistavan tarkalleen suunnitellun arjen. Pelko on kulkenut mukana käsikädessä stressin kanssa. Välillä en edes tiedä, kuka vie ja ketä. Ahdistus kasvaa välillä niin kovaksi, jotta tekisi mieli halailla posliinia, kunnes taas keksin tehtävää, jolla saada aiheen poissa mielestäni. Reilun viikon kuluttua olemme jälleen muiden käsissä. Aika pysähtyy, elämme vain hetken kerrallaan, toivoen, rukoillen, uskoen. Kumpa voisin antaa llisää voimia tyttärelleni, suurta taistelua varten. Vaikka tiedän hänen selviytyvän paremmin kuin hyvin sankaritaristelusta. Sehän hän on, oman elämänsä sankari.
Vielä riittää pakkaamista ja järjestelyä. Terveenä pysymisestä puhumattakaan. Kumpa jossain vaiheessa vielä ehtisi nauttia syksyn ilmoista, saaden niistä lisäenergiaa tulevaan.
Voimia, paljon voimia koko perheelle <3
VastaaPoista